Hautajärvi

Hautajärvi ennen partisaani-iskuja

Koko Kuolajärven alueen maatalous oli viime vuosisadan taitteessa puoliarktista uudis- ja pienviljelystä. Pääasiassa viljeltiin perunaa, ohraa ja naurista. Pienet peltopinta-alat – vain 0,04 prosenttia koko kunnan alasta oli tuolloin peltoa – sekä niiden hajanainen sijainti hidastivat maatalouden kehittymistä. Katovuosina ruis tuotiin Venäjältä Knäsöstä ja sitä vietiin aina Kemijärvelle saakka. Karjataloudelle alueella oli paremmat mahdollisuudet, koska erityisesti suuret pääjoet, isommat sivujoet ja järviseudut tarjosivat karjanpidolle hedelmällisiä alueita. Alueen porotalous oli alkanut vähentyä 1800-luvun lopulla, koska tokkien määrän kasvaessa poronomistajat joutuivat vähäisten laidunmaiden takia kuljettamaan poronsa Venäjän puolelle. Puolet ravinnosta piti joka tapauksessa hankkia muualta ja maamies- ja marttatoimintaa herättelemällä pyrittiin alueen asukkaat saamaan maatalouden edistämistyöhön. Hautajärvelläkin perustettiin vuonna 1902 oma haaraosasto osaksi vuonna 1885 perustettua Perä-Pohjolan maamiesseuraa. Vuosisadan vaihteessa myös metsätalous alkoi vahvistua alueen taloudessa, kun vuonna 1893 perustettu Oy Kemi Ab eli Kemi-yhtiö alkoi hankkia tukkialueita itselleen estääkseen kilpailijoitaan toimimasta samalla alueella. Kuolajärven kuntaan alkoi metsätöiden perässä tulla suuret määrät työvoimaa: kunnan asukasluku kaksinkertaistui kymmenessä vuodessa.[5]

Matkat taitettiin talvitietä pitkin tai kesällä ratsain ja jalkaisin, sillä vielä 1890-luvulla koko Kuolajärven alue oli tietön erämaakunta. Syyskuussa 1891 Oulun läänin kuvernööri määräsi maantien rakennettavaksi Kemijärveltä Kuolajärvelle, mutta vuosisata ehti vaihtua ennen tieurakan valmistumista. Vuonna 1908 senaatilta anottiin rahoitusta Märkäjärveltä Hautajärvelle vievää tietä varten. Työ alkoi vuonna 1911 ja valmistui vuonna 1913.[6] Kuolajärven isojako saatiin päätökseen 1930-luvulla ja kunta jaettiin 22 kyläksi, joista yksi oli Hautajärvi.[7]

**

Talvisodan seuraukset olivat Sallasssa ankarat. Kun neuvostoliittolaisen 122. divisioonan joukot ylittivät rajan Sallan Hanhivaarassa 30. marraskuuta 1939, heillä oli vastassaan vain vähäinen määrä suomalaisia rajavartiojoukkoja. Maaliskuun 12. päivä 1940 solmittu Moskovan rauhansopimus siirsi kunnan rajaa syvimmillään jopa 60 kilometriä länteen, mikä lohkaisi noin puolet kunnan pinta-alasta, joka ennen sotia oli ollut noin 12 000 neliökilometriä. Kunnan kylistä yhdeksän jäi Neuvostoliitolle, samoin Sallan pohjoisosan laajat tunturialueet, Sallatunturit ja eteläisen osan kalarikkaat vesistöt. Luovutetuille alueille jääneiden kylien asukasmäärä oli vuoden 1939 lopussa yli 3 700 henkeä. Lisäksi uuden rajan läheisyyteen jääneet viisi kylää jäivät asumakiellon alaiselle suoja-alueelle. Tämä tarkoitti, että itärajan taakse jääneiden kahdeksan kylän ja viiden uuden rajan läheisyyteen jääneen kylän asukkaat joutuivat siirtolaisiksi.[8]

Talvisota tuhosi Hautajärven kylän kokonaan, koska se poltettiin joukkojen vetäytyessä idästä tulevan hyökkäyksen alta. Hautajärveläiset pääsivät muuttamaan takaisin keväällä 1940, mutta uuden elämän aloittaminen oli kuitenkin asuntojen puutteen takia vaikeaa.[9]

Jatkosodan aikana Hautajärvellä oli 38 asuttua taloa, paikallisia asukkaista oli 240. Lisäksi kylään oli asettunut kotinsa talvisodassa Neuvostoliitolle menettäneitä evakoita yhteensä 38.[10]

Hautajärven partisaani-iskut

Neuvostopartisaanit hyökkäsivät Hautajärvelle 15. heinäkuuta 1943 ja surmasivat heti yhden ja ottivat mukaansa neljä vankia. Kaikki uhrit olivat keskenään sukulaisia.[12] Murhatyöt tapahtuivat lähellä Pahtovaaraa, noin 15 kilometrin päässä Hautajärven kylästä, Kiviaavan niityllä, jonne kaksi porukkaa oli heinäkuun 10. päivä 1943 lähtenyt heinätöihin. Matkaa taitettiin vesiteitse ja jalan: Ensimmäinen taival mentiin veneillä Koutajokea alas Viksjärvelle, mistä matka jatkui vastavirtaan Niitselysjokea pitkin Niitselysjärven päähän. Siellä oli aitantapainen rakennus heinäntekijöitä varten. Loppumatka taittui jalan niittypolkua pitkin kunnes työntekijät saapuivat Kiviaavalle. Heinätöiden tekeminen kauempana omasta kotikylästä oli tuohon aikaan tavallista. Se tarkoitti, että heinänteossa vietetiin useampia päiviä ja kotiin palattiin vasta työn tultua valmiiksi.[13]

Heinätöitä Kiviaavalla tehdessään heinäntekijät olivat nähneet epäilyttävää liikehdintää Pahtovaaran tornissa ja pelko partisaaneista lisääntyi. Ryhmät keskustelivat, pitäisikö jättää työt kesken ja lähteä pois, mutta päättivät kuitenkin jäädä tekemään työt loppuun.[14]

Heinäkuun 15. päivän iltana, noin seitsemän aikaan, toinen viiden hengen heinäporukka oli palaamassa asentopaikalleen kun partisaanijoukko yllättäen ilmestyi heidän eteensä – etäisyyttä oli vain kymmenisen metriä. Hautajärveläiset lähtivät saman tien juosten pakoon kohti heidän asentopaikkaansa ja saivat luotisuihkun peräänsä. Yksi kaatui yrittäessään pakoon, mutta kolme selvisi. Lisäksi tästä porukasta yksi oli paluumatkalla jäänyt muista jälkeen, mikä pelasti hänen henkensä. Jäljelle jääneet kolme tyttöä jatkoivat pakoaan, mutta lähestyessään asentopaikkaansa he huomasivat, että sielläkin oli partisaaneja. Kolmikko otti suunnan kohti Hautajärveä, jonne oli kilometrien matka – linnuntietäkin kymmenen.[15]

Toisesta heinäntekoryhmästä yksikään ei selviytynyt partisaanien hyökkäyksessä. Tästä neljän hautajärveläisen ryhmästä partisaanit tappoivat heti kaksi, joista toinen oli 12-vuotias poika. Loput kaksi partisaanit ottivat mukaansa vangiksi. Metsästäjä löysi tämän 12-vuotiaan ja toisen surmatun jäännökset Kiviaavalta vuonna 1952.[16]

Vangiksi otetut olivat isä ja tytär. Heidän kohtalonsa selvisi perheen äidin sinnikkäistä yrityksistä huolimatta vasta uudella vuosituhannella, kun toimittaja Reijo Nikkilä löysi kadonneen isän kuulustelupöytäkirjan Venäjällä. Myöhemmin Nikkilä löysi myös tiedon, jonka mukaan vangiksi otetut hautajärveläiset isä ja tytär olisi teloitettu. Heidän jäänteitään etsitään yhä.[17]

Hautajärvelle oli hyökännyt 70-henkinen, karjalainen partisaaniosasto. Heti Kiviaavan murhatöiden jälkeen partisaanit katkaisivat tie- ja puhelinyhteydet Hautajärven ja Niemelän kyliltä Märkäjärvelle. Motituksessa oli mukana kaksi partisaaniosastoa, joissa oli yhteensä noin 140 partisaania. Motitus jatkui useamman päivän ajan 15.-19. heinäkuuta välisenä aikana.[18]