Â
 | |
EIP - Elinvoimaa ja älykästä toimintaa Itä- ja Pohjois-LappiinKunnat ovat keskeisiä aluekehityksen ja innovaatiotoiminnan moottoreita. Tässä hankkeessa pyritäänkin, yli kuntarajojen, vahvistamaan Itä- ja Pohjois-Lapin seutukuntia löytämään, hyödyntämään ja edistämään alueen osaamista tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnassa (TKI-toiminta) sekä tukemaan kansainvälistymispyrkimyksissä. Hankkeen tavoitteena on tunnistaa Itä- ja Pohjois-Lapin kasvu- ja vahvuusalueet ja määritellä niiden pohjalta kolmesta viiteen älykkään erikoistumisen kärkeä. Hanke toteutetaan julkisen- ja yksityisen sektorin sekä tutkimuslaitosten välisenä yhteistyönä hyödyntäen mm. työpajatoimintaa ja seminaareja sekä muiden kuntien parhaiksi havaittuja, älykkään erikoistumisen käytäntöjä. Hankkeen avulla myös Itä- ja Pohjois-Lapin innovaatioyhteistyö tiivistyy ja seutukunnan älykkään erikoistumisen kasvuohjelma luodaan. Hankkeen aikana muodostuneita verkostoja hyödynnetään ja luoduille toimenpiteille kehitetään seurantamenetelmiä. Syntynyttä osaamispääomaa hyödynnetään jatkuvana prosessina, jossa Itä- ja Pohjois-Lapin toimijat työstävät kansallisia ja kansainvälisiä aloitteita hankkeessa syntyneiden kumppanuuksien kanssa. Lapin liitto on myöntänyt hankkeelle Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) ja valtion rahoitusta 214 000 €. Tuen osuus on yhteensä enintään 80 %. Loput 20 % rahoitetaan alueen kuntien toimesta. Hanke kestää 30.4.2023 saakka. Päätoteuttajana on Pohjois-Lapin alueyhteistyön kuntayhtymä. |
YhteystiedotProjektipäällikkö       |